
Veneitä vaativaan käyttöön, vuodesta 1973
TG-veneiden historia ulottuu viiden vuosikymmenen päähän. Tarinamme alkoi Porvoon saaristosta 70-luvun alkupuolella, jolloin TG-Marin -nimeä kantanut yritys aloitti lasikuituisten kilpaveneiden sarjatuotannon. Melko pian kilpaveneet saivat kuitenkin antaa tietä huviveneille, joiden myötä TG otti suuren harppauksen kohti kaupallisempaa käyttöä. TG:tä on läpi historian ohjannut sama päämäärä, joka edelleen tänä päivänä ohjaa tekemistämme: pyrimme suunnittelemaan ja valmistamaan yhä parempia ja laadukkaampia veneitä suomalaisiin olosuhteisiin.

TG kulkee suvussa
TG-Marinin perusti porvoolainen Tage Gustafson, joka laajensi kilpaveneistä huviveneisiin 1970-luvun lopulla. Vuonna 1973 TG toi markkinoille ensimmäisen sarjatuotetun lasikuituveneensä, TG-Special -nimellä kulkeneen kilpaveneen, jolla on vuosien varrella voitettu lukuisia mestaruuksia niin kotimaassa kuin Pohjoismaissa. Ensimmäinen huvivene, TG-Marin 19 Cabin, laskettiin vesille vuonna 1979, ja samoihin aikoihin valmistui myös sisarmalli TG-Marin 19 Fishing, joka oli malliston ensimmäinen takahytillä varustettu huvivene. Tätä seurasi erikoistuminen taka- ja keskihyttiveneiden tuotantoon ja 80-luvun puolivälissä päätettiin keskittyä huviveneiden valmistukseen kilpaveneiden siirtyessä hieman taka-alalle.
1980-luvun loppu oli TG:lle tapahtumarikas: tuotanto ja myymälä siirtyivät uusiin tiloihin, TG-Marin 7000, joka oli ensimmäinen venemalli joka teki kunnon läpimurron kaupallisesti, julkaistiin ja vuonna 1989 yritys TG-Marin myytiin. Ennen myyntiä Gustafson oli kuitenkin yhdessä veljensä Kimin kanssa perustanut veneiden valmistukseen keskittyvän TG-Boat Oy:n. Veljekset ostivat TG-veneiden muotit ja valmistusoikeudet itselleen sekä jatkoivat hyttiveneiden kehittämistä suomalaisiin olosuhteisiin TG-Marinin uusien omistajien hoitaessa veneiden sekä venemoottoreiden myynnin. 1990-luvun aikana päivänvalon näki mm. keskihyttiveneet TG-5000 ja TG-6000, mutta yllättäen myös muuan avovene.
Vuonna 2006 yrityksessä toteutettiin sukupolvenvaihdos, kun Tagen ja Kimin velipuoli Jan Gustafson sekä Tagen poika Fredrik “Frese” Gustafson nappasivat ruorin perustaessaan Freja Marine Oy:n. Miltei 3 vuoden mittaisen, kattavan tuotekehitysprosessin tuloksena Freja Marine julkaisi vuonna 2009 TG-Alfa -hyttiveneen, jonka harkitut yksityiskohdat ja hartaudella suunnitellut ominaisuudet tuottivat tulosta: TG-Alfa valittiin vuoden veneeksi Helsingin Vene09Båt -näyttelyssä helmikuussa 2009. TG-Alfa luotsasi tien TG:n modernille mallistolle, johon tätä nykyä kuuluu neljä erilaista hyttivenettä.

Laatua yli 50 vuoden kokemuksella
Syksystä 2021 lähtien TG kuuluu perheomisteiseen Otto Brandt -konserniin, mutta veneet valmistetaan edelleen Porvoossa Freja Marinen tehtaalla. Otto Brandt -konsernilla, joka on perustettu 1905, on vankka kokemus niin vapaa-ajan ajoneuvoista ja perämoottoreista kuin venevalmistuksestakin, konserniin kuuluvien useiden kotimaisten venetehtaiden myötä. Omistajanvaihdoksen myötä TG:llä on yhä paremmat mahdollisuudet rantautua myös muille Pohjoismaisille ja jopa Eurooppalaisille markkinoille, kuitenkin vaalien samalla TG:n ainutlaatuista dna:ta. Sekä Jan, että Frese ovat nimittäin yhä aktiivisesti mukana niin veneiden suunnittelussa kuin valmistuksessa. Veneiden suunnittelua ja rakentamista ohjaavat edelleen samat periaatteet, jotka tekivät TG:stä menestyksen aiempina vuosikymmeninä: valmistamme veneemme parhaista materiaaleista, tinkimättömällä ammattitaidolla loppukäyttäjän etu päällimmäisenä mielessä.
Yli 50 vuoden kokemus veneenvalmistamisesta sekä ympärivuotisesta saaristoelämästä antaa meille poikkeuksellisen ymmärryksen siitä mitä suomalaiset veneilyolosuhteet ja suomalainen veneilijä vaatii. TG-veneiden perusominaisuuksiin kuuluukin aina helppo ajettavuus, ehdoton turvallisuus ja erinomainen suorituskyky. Haluamme rakentaa laadukkaita veneitä, joilla matkasi sujuu mahdollisimman hyvin joka säällä – käytit venettä sitten yhteyskäyttöön tai huviajeluihin.


Suomen myydyin hyttivene
Suomalaiseen saaristoon sopivat, laadukkaat ja käytännölliset huviveneet ovat löytäneet paikkansa suomalaisten sydämistä: monena vuotena jokin TG:n venemalleista on ollut Suomen myydyin hyttivene. Nykyään TG on hyttiveneiden markkinajohtaja Suomessa.